Paino on tippunut, tänään paino 76,6 kg!!!!!!
MUTTA ei johdu ehkä ruokavaliosta, vaan hormoneista. Mutta ei se mitään, kiva alku kumminkin. Kaikki lasketaan, eiks niin?
Eilisen ruokavaliokaan ei ollut kovin laihduttava, ja tänään on syömis- ja juomispäivä juhlien vuoksi.
Eilisen ruokavalio meni sitten näin, ei kovin mairitteleva:
Aamupala
Puuro+mehukeitto+mustikkakeitto sokerinen+puolukkapiirakka
Lounas
Salaattia, kananmunaa, avokadoa, kurkkua, aurinkokuivattua tomaattia
Välipala
Tomaatti+kasa turkinpippureita
Päivällinen
Ravintolassa iso salaatti kastikkeella
Iltapala
Pari karkkia+real leivänsiivu+aamupalajuusto
Kyllä tässä vielä työtä on, vai mitä?
Ikuinen jojo-laihduttaja kerää tähän kaikki laihdutusvinkit, ruokaohjeet ja kaikki millä saadaan läskit lähtemään. Tavoite -10 kg siinä sivussa.
perjantai 29. syyskuuta 2017
keskiviikko 27. syyskuuta 2017
Työtä, työtä...
No tänään punnitsin itseni. Selittelen asiaa silläkin että turvotusta piisaa nyt menkkojen aikana reilusti, mutta jospa sitten tulokset näyttäisi paremmilta.
Paino tänään siis 78,4 kg. Tästä alkaa mittailu. Varsinaista tavoitetta en aseta, vaan kuin hyvältä tuntuu. Kiva olis nähdä edes kuutosella alkavat lukemat kyllä.
Paino tänään siis 78,4 kg. Tästä alkaa mittailu. Varsinaista tavoitetta en aseta, vaan kuin hyvältä tuntuu. Kiva olis nähdä edes kuutosella alkavat lukemat kyllä.
Eileisen ruokavalio ei mennyt ihan nappiin mutta on suunnilleen tässä:
Aamupala
Pussi valmispuuroa+mehukeitto+pari energiajuomaa okeriton)
Sortuminen 8 pähkinäsuklaan palaan
Lounas
Salaatti+tonnikala+kurkku+aurinkokuivattutomaatti+kananmuna
Välipala
PROPUD suklaavanukas
Päivällinen
Äidin lihapatojen äärellä joten en laskenut, reilut annokset mureketta+kasviksia+hilloa
Iltapala
2 Real siivua + aamupalajuustot
Kuulostaako pahalta?`
Tänään tiedossa kahvittelua ystävän kanssa ja huomenna juhlia. En näissä tilanteissa jaksa olla niuho, vaan sitten seuraavana päivänä taas paluu ruotuun. Pikku hiljaa....
Päivän ateriat ja hairahtuminen :)
1,5 päivää ja jo hairahduin....no ei anneta estää. Tänään suoritan punnituksen mistä sitten alan tarkemmin seurailla miten sujuu.
Kerroin, että pohjalla on Jutan GoFATGo ruokavalio.
Eiliset ruuat:
Aamupala
Kaurapuuro valmispussi 35g + mehukeitto vähäkalorinen + sokeriton energiajuoma
Lounas
Salaattia, tomaattia, aurinkokuivattua tomaattia, tonnikalaa, kananmuna
Välipala
2 tomaattia
Päivällinen
Salaattia, kurkkua, aurinkokuivattua tomaattia, tonnikalaa, kananmuna
Ennen salibandytreeniä
FAST naturally high protein-patukka
Iltapala
2 Real-leivänsiivua+aamupalajuustoviipaleet
Kuten huomaatte, niin sovellan tätä ihan omalla tavallani. Toivon kuitenkin, että pysyn sinnepäin olevassa ruokavaliossa, vaikka tosiaan juhlat sun muut saa sitten mennäkin omalla painollaan.
Tänään kuitenkin söin 8 palaa suklaata, mutta ei auta jäädä sitä suremaan. Muuten voin mennä loppupäivän tällä ruokavaliolla. Katsotaan sitten onko tehoa.

tiistai 26. syyskuuta 2017
Läskille kyytiä-vihdoin!
Tänään lähti.
Tuli mitta täyteen tätä läskiä. Painoa on lähemmäs 80 kg. Noh, syömisiä ja juhlimisia on edessä ja ne olkoon herkuttelupäiviä mutta nyt riitti. Tänään lähden liikkeelle muunnellen Jutan GoFatGo dieettiä. Sillä muunnoksella tiputin aikanaan noin 10 kg/2kk.
Tässä vielä ohjetta suuntaa-antavasti:
Aamiainen

45g kaurahiutale
100g raejuusto, rasvaton
150g mehukeitto, sokeroimaton / 100g pakastemarjoja
+Fast Omega3 2kpl
100g raejuusto, rasvaton
150g mehukeitto, sokeroimaton / 100g pakastemarjoja
+Fast Omega3 2kpl
Lounas
100g kana / 100g naudanliha max 10% / 100g kala
50g kananmunanvalkuainen / 25g raejuusto, rasvaton
200g vihanneksia vapaavalinnaisesti
10g oliiviöljy
50g kananmunanvalkuainen / 25g raejuusto, rasvaton
200g vihanneksia vapaavalinnaisesti
10g oliiviöljy
Välipala
1kpl Pro-Fx lo-carb bar / 40g Fast Dietmix / 250g maitorahka + 100g pakastemarjoja
Päivällinen
100g kana / 100g naudanliha max 10% / 100g kala
40g riisi / 40g pasta / 170g peruna / Real-täysjyväleipä 2 viipaletta
200g vihanneksia vapaavalinnaisesti
40g riisi / 40g pasta / 170g peruna / Real-täysjyväleipä 2 viipaletta
200g vihanneksia vapaavalinnaisesti
Iltapala
250g maitorahka / 150g raejuusto, rasvaton
150g mehukeitto, sokeroimaton / 100g pakastemarjoja
10g vehnälese
+Fast Omega3 2kpl
150g mehukeitto, sokeroimaton / 100g pakastemarjoja
10g vehnälese
+Fast Omega3 2kpl
En ikinä noudattanut kirjaimellisesti, enkä punninnut ruokia ja herkkupäivä oli yksi viikossa.
Toki mietin myös tätä 5:2 ohjelmaa, eli pitäisikö pitää myös päiviä, jolloin kalorit olisikin minimissä. Ja sitten herkkupäivä.
perjantai 12. toukokuuta 2017
Sinetrol Plus-polta rasvaa tekemättä mitään!
Sinetrol Plus on vuosien kehittelyn hedelmä ja lopputulos. Se on äärimmäiseen tehokkaaseen painonpudotukseen suunniteltu tuote, joka soveltuu kaiken ikäisille ja –kuntoisille.
Sinetrol Plus - tuotteen teho perustuu aggressiivisesti toimiviin sitrusuutteisiin, jotka on yhdistelty niin, että rasva palaa uskomattoman tehokkaasti jopa levossa ja nukkuessa!
- Polttaa rasvaa jopa neljä kertaa tehokkaammin kuin muut markkinoilla olevat luontaistuotevalmisteet
- Vain kaksi kapselia päivässä riittää
- Rasva palaa aggressiivisesti vuorokauden ympäri, vaikutus on jatkuva
- Painosi putoaa vakaasti vaikka et urheilisi
Nyt saat kokeilla tuotetta postikulujen hinnalla. Klikkaa ja tutustu:
Mullistava rasvanpolttaja joka toimii samalla kun nukut
Tässä on julkkisten salainen konsti polttaa rasvaa unessa
Haluatko laihtua nukkuessasi 3kg viikossa?
Itse en ole vielä päässyt tuotetta testaamaan, vaan odottelen omaa pakettiani, ja kerron sitten kokemuksia. Jos jollain niitä on, positiivisia tai negatiivisia, olisi kiva kuulla!
Sinetrol Plus - tuotteen teho perustuu aggressiivisesti toimiviin sitrusuutteisiin, jotka on yhdistelty niin, että rasva palaa uskomattoman tehokkaasti jopa levossa ja nukkuessa!
- Polttaa rasvaa jopa neljä kertaa tehokkaammin kuin muut markkinoilla olevat luontaistuotevalmisteet
- Vain kaksi kapselia päivässä riittää
- Rasva palaa aggressiivisesti vuorokauden ympäri, vaikutus on jatkuva
- Painosi putoaa vakaasti vaikka et urheilisi
Nyt saat kokeilla tuotetta postikulujen hinnalla. Klikkaa ja tutustu:
Itse en ole vielä päässyt tuotetta testaamaan, vaan odottelen omaa pakettiani, ja kerron sitten kokemuksia. Jos jollain niitä on, positiivisia tai negatiivisia, olisi kiva kuulla!
torstai 4. toukokuuta 2017
Päivän paino 75,6 kg
Tavoite olisi noin 65 kg mutta olisi kiva päästä näkemään nyt ensin vaikka kuutosella alkava lukema. Pikkuisen on menty alaspäin, vaikka syömisten suhteen-niin-ei ole mennyt ihan putkeen. Pärjään hienosti työpäivän, jollei kukaan ole leiponut mitään-periaatteeni on, etten kieltäydy mistään. Mutta kotona iskee mässytys. Jotain on kuitenkin mennyt parempaan suuntaan, koska paino on tullut hieman alas.
Olen toki alkanut liikkua taas enemmän. Hitaiden kävelyiden lisäksi olen käynyt porrasjuoksemassa, pyöräilemässä jne... Kyllä tuo liikunta sujuu, mutta ruokavalion kanssa suurimmat ongelmat on. Silti viikossa tiputusta on pari kiloa, se motivoi!
Onko kukaan onnistunut pudottamaan painoa ilman tiukkaa dieettiä? Pelkästään liikuntaa lisäämällä ja ruoka-annoksia ehkä muuttamalla? Tähän aion nyt liittyä!
YKSI HINTA - YLI 100 KÄYTTÖPAIKKAA - MONIA ERI LAJEJA
Kaikki tämä on nyt puhelimessasi, mukana arjessasi ja itse muokattavissasi joka kuukausi!
FitCard on uudenlainen liikunta-applikaatio, joka antaa sinulle pääsyn sadoille eri toimipisteille, ja niiden palveluihin sekä toki moniin eri lajeihin. Kaikki ovat käytössäsi yhdellä kuukausimaksulla, jonka voit itse määrittää jokainen kuukausi.
* FitCardin avulla kuntoilet uskomattoman edulliseen kuukausihintaan, alkaen 19€/kk
* Voit käyttää mitä vain applikaation liikuntapisteistä; kaikkea salitreenistä ryhmäliikuntaan, joogaan ja tanssin!
* Ei sitoutumispakkoa, ei jatkuvia maksuja - täysi vapaus tehdä, mitä huvittaa!

perjantai 21. huhtikuuta 2017
Niinhän siinä on käynyt-uusi startti!
Nyt on vuosi mennyt ja paino vaan noussut. Olen kyllä liikkunut, mutta samalla elänyt "mukavasti", syönyt, herkutellut ja lihonut.
Päivän paino on
78 kg
Ensimmäiseksi tavoitteeksi päätin asettaa alle 70 kg, jos siihen pääsen, niin tavoite olisi 60-65 kg. En kuitenkaan halua järjetöntä, ehdotonta dieettiä. Olisiko teillä vinkata mikä toimii?

Toistaiseksi lähden liikkeelle liikuntaa lisäämällä, ja ruokamääriä vähentämällä. Aikanaan laihduin helposti GoFatGo-ohjeilla, suurpiirteisesti ja pitämällä yhden totaalisen herkkupäivän viikossa. Se herkuttelu vaan lipsahtaa niin äkkiä jokapäiväiseksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)